sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kierrätys

Leikkaan aina käytetyistä lahjapapereista siistit osat jatkokäyttöä varten. Tässä paperissa sain lahjaksi tyynynpäällisen ja nyt kaunis kaksipuolinen paperi lähtee eteenpäin pikkulahjan kääreenä. Sisällä on silitykseen käytettävä tuoksuvesipullo. Nauhakin kierrätetty vanhasta suklaarasiasta.

Ommeltu paperipussi

Paperista ommellut lahjapussit sisältävät luomusaippuaa. Hunajasaippuan ihana tuoksu tuntuu paketinkin läpi. Testaa ensin kuinka hyvin paperi kestää ompelua ja valitse harva tikki.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Reilun kaupan kaakaota naapureille. Pakettikortit leikattu vanhasta joulukalenterista.

Pehmeän paketin pelastus: kova koriste.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Purkin paketointi

Lahjanaru kannattaa kiinnittää pohjaan teipillä (tai kuumaliimalla), jotta se pysyisi paremmin paikoillaan.

Pupu

Lahjakortti pupupaketissa Krakovalaisten puulintujen suojeluksessa.

Pääsiäisperhe

Pääsiäisperhe Mignon rasiassa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

(Ainakin) helsinkiläisissä museokaupoissa myydään Outi Martikaisen somia lahjanauhoja. Nauhapaketti käy jo yksinään pienestä viemisestä. http://outi.in/
Jokaisessa nauhassa on vanha resepti.

Kesäkuun 16. päivän lahja on paketoitu kesäkuun kalenteriin. Hieman vanhaan tosin, mutta tuskin haittaa. Kiitos New Yorkin kahvinpaahtimo hyvästä pakkausmateriaalista.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kolmen kopla

Taiteilijan lahja sisältää kolme vesiliukoista öljyvärituubia (kuulostaa paradoksilta, mutta kyllä -vesiliukoinen öljy!) Jokainen rasia on pakattu omaan pakettiin. Yhteensopivat paperit on ostettu www.papershop.fi

Pääsiäisrasia

Tapetinjämät sopivat mainiosti paketoimiseen. Tapetti on myös tarpeeksi jämäkkää rasioiden tekemiseen (ohje löytyy mm. Ihanat lahjat kirjasta). Tässä rasiassa on käytetty kahta eri sävymaailmaltaan toisiaan lähellä olevaa tapettia. Rasia kätkee sisäänsä kaksi mignon-munaa. Munat on kuvioitu minimaalisesti spriitusseilla tapettien henkeen sopivaksi.

Kuuma peruna

50-vuotis lahjana annettu perunaämpäri. Mustat kirjaimet on leikattu kontaktimuovista ja lisätty painetun perunatekstin jatkeeksi. Tuunattu ämpäri olisi myös hyvä mökkituliainen...

torstai 15. joulukuuta 2011

Kukkaketo


Kukkaketopaperi on Monetin maalauksen mukaan tehtyä (vanhoista taidekalentereista saa hienoja käärepapereita). Kiiltävä kultanaru tuo mattapaperi- ja niininauhapaketiin eloa.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kynttiläkimppu

Helposti, silkkipaperista ja kynttilöistä joulukukan korvike.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Ylioppilaalle

Ylioppilaalle mieluisin lahja on raha. Sen antaminen on vähän tylsää, mutta setelitkin voi paketoida kauniisti. Tässä on tehty perinteinen origamirasia (ohjeet Ihanat lahjat kirjasta). Setelien ympärille on kääräisty paperirulla, johon on kirjoitettu onnittelut.
 Kaunis kaksipuolinen paperi: Pieni paperikauppa www.papershop.fi

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Ekopaketti

Ylijääneet kankaanpalat on helppo ommella pusseiksi. Kaunis kangas kivalla nauhalla on lähes ikuinen lahjakääre. Eikun kiertoon!

Huumorintajuiselle



Käytä paketin koristelussa rintanappia. Kuvan "Tärähtäneiden ämmien" nappi on huumorintajuiselle 50-vuotiaalle:-)
http://www.tarahtaneet.net/

Tuplapaperi

Käytä kahta eri paperia ja leikkaa päällimmäiseen aukko/aukkoja. Paperiin voi tehdä myös luukun, jonka takana on onnentoivotus.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Resepti lahjaksi

Laita ruokalahjan mukaan resepti. Kun pakkaat esim. leivonnaisia sellofaniin laita alustaksi jotain kovaa, esim. pala pahvia tai kertakäyttöastia. Paketista tulee kauniimpi ja leipomukset eivät mene paketissa vinkisinvonksin.